Elkschnaps - kunnianosoituksemme hirvelle, metsän kuninkaalle
Valmistettuamme esansseja ja ekstrakteja kahdenkymmenen vuoden ajan halusimme lopulta kehittää aivan oman juoman. Juoman piti sopia sekä miehille että naisille. Se ei saanut olla liian katkera eikä liian imelä, vaan juuri sopivan tasapainoinen. Halusimme myös osoittaa juomalla kunnioitustamme Ruotsin mahtavalle luonnolle ja sen kuninkaalle – hirvelle. Käytimme mausteena sen vuoksi metsän omia yrttejä.
Kaksi vuotta kestäneen uutteran testauksen ja koemaistelun jälkeen päädyimme 25 eri yrttiin ja mausteeseen, jotka antoivat juomallemme juuri sopivan villin mutta silti miedon ja todella ainutlaatuisen maun!
Vielä oli päätettävä juoman nimi ja pullon ulkonäkö. Nimi löytyi nopeasti – rustiikki, saksalaiselta kuulostava Elkschnaps heijastaa eteläisten naapureidemme metsiemme nelijalkaista villieläintä kohtaan tuntemaa ihailua. Myös pullon muoto lankesi luonnostaan – käytimme mallina hirvikiväärin patruunaa.



